Tervetuloa Hafrenaan!

Hafrena on 9. helmikuuta 2009 perustettu pieni talli, jossa asustaa 12 ponia. Tallirakennus on suuri ja se sijaitsee Keski-Suomessa suuren järven rannalla. Poneilla on suuret talvitarhat ja laitumet ovat ihan tallin lähettyvillä. Hafrena omistaa oman maneesin sekä suuren ratsastuskentän. Tilat ovat siis mitä parhaimmat pienten ponitallin pitämiseen. En kasvata mitään tiettyä rotua, eikä kasvatustoiminta muutenkaan ole niin kauhean aktiivista. Eniten tallissa järjestetään kilpailuja, lähinnä ERJ:n ja KRJ:n alaisia. Kilpailujen lisäksi pidän välillä este- ja kouluvalmennuksia. Poneilleni otetaan myös hoitajat, mutta hoitajatoimintaankaan en panosta niin kauheasti.

Kun aluksi aloitin Hafrenan pitämisen, toimintaan kuuluivat ratsastustunnit, vaellukset, leirit ja hoitajatoiminta. Ennen kuin toiminta kuitenkaan ehti kunnolla edes alkaa, muutin mieleni. Halusin tilalle jaoksen alaisia kilpailuja, kasvatustoimintaa ja valmennuksia. Hoitajatoiminnastakin luovuin hetkeksi, mutta otin sen lopulta takaisin toimintaan. Nykyisiin toimintamuotoihin olen ollut tyytyväinen ja ne ovat saaneet jäädä lopullisesti. Hafrena meni tauolle parin kuukauden pyörittämisen jälkeen. Tauko ei kuitenkaan kauaa kestänyt, sillä innostus jatkui tallin valmistumisenkin jälkeen. Tauko kesti siis vain ulkoasun vaihdoksen ajan. Ensimmäisen tauon jälkeen ulkoasunvaihdos-taukoja on ollut melko monta kertaa, sillä kyllästyin ulkoasuihin melko nopeasti. Viime marraskuussa jotenkin väsyin koko virtuaalihommaan. Pidin taukoa toukokuuhun asti, kunnes innostus heräsi uudestaan. Joulun tienoilla olin jo valmis lopettamaan Hafrenan, mutta onnekseni jaksoin sinnitellä tauon voimin. Saatuani toukokuussa käsiini uuden ulkoasun, innostus vain kasvoi ja kasvoi. Siihen asti, kun VRL on tauolla, on tarkoituksena pitää aktiivisesti valmennuksia.

Hafrena on siis nyt jo reilu vuoden vanha talli, ja toivottavasti innostukseni jatkuu vielä pitkään. Tällä hetkellä olen itse melko tyytyväinen talliini, ja sehän on kaikkein tärkein asia, eikö vain? Kivaahan se olisi tietenkin, jos muutkin viihtyisivät tallissani ja jaksaisivat vierailla aktiivisesti, ja jos jotkut jopa muistaisivat tallini heti kuullessaan nimen "Hafrena".

Pirtein kevätterveisin, Sofia


Tiesitkö että...
Tämä on virtuaalitalli.
Talli perustettiin 9. helmikuuta 2009.
Kasvatamme vain poneja.
Olemme seuran ROWDY jäsen.
Viimeisin päivitys: 9. toukokuuta 2010.
VRL-tunnukseni on 09544.
Talli on rekisteröity VRL:ään.

Koodaus © Diamonte, kuvat © Allow, Koristekuvan © Slawik.com